Hankkeen tiedot

Euroopan sosiaalirahaston, vipuvoimaa EU:lta, sekä ELY-keskuksen logot.
NimiAikuistuvan nuoren tukeminen laadukkain jälkihuoltopalveluin
Aloituspäivä1.1.2022
Lopetuspäivä31.12.2023
www-sivuthttps://laatuajalkihuoltoon.savonia.fi/
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöJohanna Lehtonen
KuvausHankkeen päätavoitteena on kehittää Pohjois-Savon lastensuojelun jälkihuoltotyötä ja sitä kautta vahvistaa aikuistuvien jälkihuoltotyötä tarvitsevien nuorten työ- ja toimintakykyisyyttä koulutukseen ja töihin.

Osatavoitteet:
1) vahvistaa aikuistuvien nuorten osallisuutta ja ottaa heidät mukaan palvelujen kehittämistyöhön digitalisoituvan
yhteiskunnan toimintaympäristö huomioiden

2) kehittää jälkihuollon työtapoja, työkulttuuria ja palveluita, pilotoida yhteistyöverkoston kanssa jälkihuoltopalvelujen toimintakokonaisuusmallinnuksia (henkilökohtaisesti tarjottavat palvelut, teknologia-avusteiset palvelut ja kokonaan verkossa tarjottavat palvelut)

ja

3) rakentaa jälkihuoltopalveluihin laatu- ja vaikuttavuuskriteeristöä monitoimijaisesti. Hankkeessa myös parannetaan osallistuvien jälkihuoltopalveluja saaneiden nuorten aikuisten digitaalisia taitoja heidän työmarkkina-asemansa parantamiseksi ja yhteiskunnan toimintaan osallistumisensa ja hyvinvointinsa edistämiseksi. Hanke vahvistaa kansalaistoimija- ja asiakaslähtöisiä toimintatapoja ottamalla nuoret mukaan palvelujen kehittämisprosessiin ja analysoimaan laadukkaita jälkihuoltopalveluja pilottivaiheessa. Hanke edistää nuorten, kuntien ja yritysten yhteistyötä ja lisää ymmärrystä nykyaikaisten palvelujen mallinnuksesta ja yhteiskehittämisestä. Hanke tukee syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten yhdenvertaisuutta ja äänen kuulumista palveluja kehitettäessä. Pilottina kehitetään, kokeillaan ja tutkitaan sitä, mitä aikuistuvan nuoren jälkihuoltopalveluja on syytä tuottaa kasvokkain, mitä teknologia-avusteisesti ja olisivatko jotkut palvelumuodot automatisoitavissa. Palveluja kehitettäessä huomioidaan digitalisoituvan yhteiskunnan haasteet mm. tietoturva. Kolmantena tavoitteena on laatia laatukriteeristöä hyvälle jälkihuoltotyölle. Laatukriteerit varmistavat turvalliset ja asiakaslähtöiset palvelut kohderyhmälle. Pitkällä aikavälillä olemme luomassa kansallista asiantuntijaverkostoa jälkihuoltotyöhön.
KehittämistarveAikuistuvan nuoren tukeminen laadukkain jälkihuoltopalveluin –hanke tähtää Pohjois-Savon lastensuojelun jälkihuoltotyön laadukkaaseen ja vaikuttavaan kehittämiseen ja sitä kautta aikuistuvien nuorten työurien varmistamiseen ja vahvistamiseen, työvoiman suorituskyvyn ja työllisyyden paranemiseen sekä alueellisen elinvoiman, vetovoiman ja aluetalouden kehittämiseen.
ToimenpiteetHanke etenee kahden vuoden aikana seuraavien työpakettien (4) kautta. Työpakettien alla kuvattu toimenpiteet.
Hanke rakentuu palvelumuotoilun fasilitoimaan vuoropuheluun loppuhyödynsaajien (entiset ja nykyiset jälkihuoltonuoret), palveluntuottajien (yritykset, järjestöt) sekä palveluiden hankkijoiden (kunnat, maakuntasote) välillä. Työpajat pyritään järjestämään kontaktina, mutta koronatilanteen säilyiessä epävarmana hyödynnetään sähköisiä seminaarialustoja sekä työtiloja.

1 Työpaketti: Aikuistuvien nuorten osallisuuden vahvistaminen ja vertaistuki
1.1 Jälkihuoltopalvelujen piirissä olleiden nuorten tavoittaminen hanketyöhön mukaan. Hyödynnetään
yhteistyökumppaneiden verkostoja. Painopiste yhteiskehittämisessä.
1.2 Nuorille järjestetään osallisuutta vahvistavia työpajoja yksin ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
1.3 Tuetaan aikuistuvien nuorten osallistumista jälkihuoltopalvelujen palvelumuotoiluun ja palvelupilottien
kehittämiseen ja analysointiin
1.4 Tuetaan aikuistuvien nuorten osallistumista ja osallisuutta palvelujen vaikuttavuutta analysoidessa ja
laatukriteeristöä luodessa.

2 Työpaketti: Jälkihuoltopalvelujen palvelumuotoilu
2.1 Yhteinen keskustelu hankkeesta ja yhteisen näkemyksen muodostaminen palvelupiloteista kehittämistyöpajoissa
2.2 Kartoitetaan nykyiset jälkihuoltopalvelumallit ja työmenetelmät ja analysoidaan niiden soveltuvuutta
jälkihuoltopalveluihin.
2.3 Kartoituksen pohjalta pilotoidaan hankkeen aikana jälkihuoltopalveluita ja analysoidaan palvelujen laatua ja
vastaavuutta; mikä tukimuoto on milloin paikallaan ja miten palvelu edistää aikuistuvan nuoren aikuistumista ja
kiinnittymistä yhteiskuntaan, opiskeluun ja työhön. Yhdistetään rohkeasti hankkeeseen osallistuvien osaamista.
Palvelujen kehittämisessä hyödynnetään palvelumuotoilun keinoja. Palvelujen sisältöjen suunnittelussa huomioidaan
myös teemat: osallisuuden vahvistaminen, kohtaamisen taidot (nuorten kokemukset), SOTE ja HYTE uudistus ja
niiden yhdyspinnat (tarve tehdä työtä uudella tavalla). Palvelumuotoilun avulla kehitetään myös laatukriteeristöä tarjottaville palveluille.

3 Työpaketti: Laatu-ja vaikuttavuusajattelun vahvistaminen jälkihuoltotyössä
3.1 Järjestetään yhteiskehittämisen ja laatu-ajattelun tueksi työpajoja. Monitoimijaisen palvelujen kehittämisen ja laatu-ajattelun vahvistamiseen tähtäävän työpajojen suunnitteluun ja kehittämiseen osallistuvat oppilaitosten asiantuntijat. Työpajoja kehitetään yhdessä sote-alan ammattilaisten ja erityisesti palvelua käyttävien asiakkaiden kanssa ja heidän tarpeistaan lähtien. Tavoitteena on myös moniammatillisen verkostoituvan yhteistyön ja toimintatapojen kehittäminen (yksilö- ja prosessin tasot).
3.2 Järjestetään laatu-ajattelua tukevia katsauksia kehittämistyöpajojen yhteydessä. Hankkeen tuloksena syntyy
yhteinen vaikuttavuus- ja laatuajatteluun perustuva jälkihuoltopalvelumallinnus. Tämä tukee myös tulevaa sote-kenttää ja alueellista yhteistyötä.
3.3 Laadukkaan jälkihuoltopalvelujen osaamisen vakiinnuttaminen osaksi jälkihuoltopalvelua, toimintaa ja johtamista
Toimintakulttuurin muutos varmistaa laadukkaat palvelut myös jatkossa. Mikäli koronatilanne jatkuisi edelleen ja
rajoituksia kokoontumisille olisi voidaan yhteiset työpajat toteuttaa esimerkiksi virtuaalisilla keskustelualustoilla.

4 Työpaketti: Laatu- ja vaikuttavuuskriteeristö palveluille
4.1 Palvelupilottien kautta analysoidaan pilottien vaikuttavuutta ja laatua yhdessä monitoimijaisesti
4.2 Luodaan yhteiskehittämällä laatukriteeristö jälkihuoltopalveluihin
4.3 Tiedotus laatu- ja vaikuttavuuskriteeristöstä
Tulokset1) Jälkihuoltopalveluja käyttäneiden nuorten aikuisten osallisuuden ja digitaitojen vahvistaminen ja palvelukokemusten huomioiminen jälkihuoltopalveluja kehitettäessä. Nuorten hankkeeseen osallistumisen kautta kehittyvät heidän arjessa selviämisen taitonsa, kyky oman tulevaisuuden rakentamiseen ja yleisemmin työ- ja toimintakykyisyys. Aikuistuvia nuoria arvioidaan hankkeeseen osallistuvan noin 30 (mahdollisesti enemmänkin).
2) Jälkihuoltopalvelujen työtapojen ja työkulttuurien kehittämisen ja palvelumuotoilun kautta kehitetään
jälkihuoltopalvelujen malli (kasvokkain tarjottavat palvelut, teknologia-avusteiset palvelut ja kokonaan digitalisoidut
palvelut)
3) Jälkihuoltopalvelujen laatu- ja vaikuttavuuskriteeristön mallintaminen. Osana tätä kriteeristöä kehitetään
vaikuttavuuden arviointia ja otetaan käyttöön parhaimmat vaikuttavuuden arvioinnin välineet jälkihuoltotyöhön.
4) Hankkeen kautta syntyy uudenlainen palvelujen kehittämisen tapa: suunnittelu ja kehittäminen yhdessä asiakkaiden (nuoret aikuiset) kanssa – rohkeat kokeilut – mallien toimivuuden arviointi ja vaikuttavuuden arviointi – toimivien mallien konseptointi – skaalaaminen.

Lyhyen aikavälin vaikutuksena Pohjois-Savon jälkihuoltotoiminta kehittyy entistä paremmin asiakkaan elämänpolkua
tukevaksi ja saavutettavammaksi. Pitkän aikavälin vaikutuksena hanke tukee lastensuojelun laatusuositusta. Hankkeessa tavoitellaan palvelukokonaisuutta, joka perustuu nuorten ja työntekijöiden keskinäiseen luottamukseen ja yhteistyöhön. Nuorten osallisuus ja yhteistyö korostuvat hankkeessa. Hankkeessa sovelletaan jo valmiita, aiemmin kehitettyjä mittareita. Hankkeessa tehdään mittaukset alkuvaiheessa ja loppuvaiheessa.
KumppanitHanke toteutetaan yhteistyössä seuraavien yhteistyökumppanien kanssa:

Kuopion kaupunki
Lapinlahden kunta
Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö
Hyvinvointiala ry
Pesäpuu ry
Sos-lapsikylä
Familar Oy
Merikratos Oy
Kasvunpolku Oy
Sarander Oy
Neljä Astetta Oy

Kohderyhmänä, johon toimintaa kohdistuu hankkeessa, ovat jälkihuollon työntekijät. Yhteistyökumppanina / hyödynsaajina ovat jälkihuoltopalveluja tuottavat tahot (mm. palvelua tuottavat lastensuojeluyritykset). Loppuhyödynsaajina ovat aikuistuvat jälkihuoltonuoret (18-25-vuotiaat), joille tarjotaan jälkihuollon palveluja.
RahoittajaESR Flat Rate 2014-2020