Hankkeen tiedot

EU-logo, sekä teksti Euroopan unionin osarahoittama.
NimiVastuulliset ja kestävät hevosenpidon mallit
Aloituspäivä1.3.2024
Lopetuspäivä30.6.2026
www-sivut-
TilaKäynnissä
YhteyshenkilöKaisa Hyvönen
KuvausVastuulliset ja kestävät hevosenpidon mallit – hankkeen tavoitteena on koota, kehittää ja jalkauttaa hevosenpidon ja työskentelyn hyviä käytänteitä sekä lisätä uuden teknologian käyttöönottoa hevosalan työn, talouden, ympäristön ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Hankkeessa rakennettavan interaktiivisen digitaalisen tiekartan avulla uudenaikaistetaan hevosalan työtä, talliympäristöjä sekä hevosenpidon tapoja. Tavoitteena on, että digitaalisesta tiekartasta tulee hevosyrittäjälle jatkuvaan parantamiseen johdatteleva kehittämistyökalu ja tietopankki. Pitkän tähtäimen tavoitteena on parantaa hevosalan toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä vastuullisuutta ja kestävyyttä.
KehittämistarveKotimaisen hevoskasvatuksen sekä muiden hevosalan yritysten kannattavuuden ja kilpailukyvyn kehittäminen ovat hevosalan toiminnan jatkuvuuden edellytyksiä. Hevostalous on merkittävä elinkeino myös luonnon ja maaseutumaiseman monimuotoisuuden ja kulttuuriympäristöjen ylläpitäjänä. Hevostalouden vaikuttavuutta ei mitata vain euroina tai työpaikkojen määränä, vaan hevosalalla on myös merkittäviä ja mitattavia sosiaalisia vaikutuksia.

Hevosalan yritysten haasteina ovat heikon kannattavuuden lisäksi erityisesti vähäinen teknologian hyödyntäminen, suuri fyysisen työn määrä ja perinteisistä toimintatavoista kiinni pitäminen uudistuvassa maailmassa. Työvoiman saatavuudessa on paikoitellen haasteita, koska työ koetaan raskaaksi, ja alan vetovoimaa työmarkkinoilla on tarvetta kehittää. Hevosalan yritysten asiakkaat ovat yhtä tietoisempia eläinten hyvinvoinnista ja ympäristövastuullisuudesta, mutta tutkittu tieto kestävistä toimintatavoista jalkautuu hitaasti hevosalan yritysten käytännön toimintaan.

Hevosalalla on tarpeen kehittää työajankäyttöä, työn sujuvuutta ja työhyvinvointia sekä ottaa käyttöön uudenlaisia digitaalisia, teknologisia ja rakenteellisia ratkaisuja. Yrityksissä tarvitaan helposti sovellettavia ja mitattavia malleja hevostallien työn uudenaikaistamiseen. Työn kehittämisellä haetaan suoria vaikutuksia yrityksen talouteen ja kannattavuuteen sekä alan veto- ja pitovoimaan.

Yrittäjien on helpompi uudistaa perinteisiä hevostenpidon toimintatapoja, jos käytettävissä on konkreettisia ja testattuja käytänteitä. Yrityksen kehittämisprosessin tueksi tarvitaan askelmerkit ja työkaluja jatkuvaan parantamiseen. Hevosyrittäjät, varsinkin yksinyrittäjät tarvitsevat tukea ja malleja kehittämiseen ja uusien toimintamallien käyttöönottoon.
ToimenpiteetHankkeen toimenpiteet on koottu kolmeen työpakettiin, joista ensimmäisessä kootaan keskeiset kehittämiskohteet ja hyvät käytänteet seuraavista osa-alueista: hevosalan työ, hevosten hyvinvointi, hevosyritysten kannattavuus ja ympäristövaikutukset, ja valitaan näistä keskeiset teemat seuraavan työpaketin toimenpiteisiin. Selvitetään hevosalan yrittäjiltä ja muilta toimijoilta tehokkaimmat tiedonvälityksen kanavat sekä laaditaan yhteenveto keskeisistä kehittämistarpeista.

Toisessa työpaketissa kehitetään ja kokeillaan hyviä käytänteitä sekä sovelletaan tutkittua tietoa uusiin hevosenpidon malleihin, joilla parannetaan hevosten ja ihmisten hyvinvointia, sujuvoitetaan työntekoa, kehitetään hevoselinkeinon kannattavuutta ja pienenetään ympäristövaikutuksia. Kerätään materiaalia käytännönläheisen digitaalisen tiekartan laatimiseen. Tehdään laajaa sidosryhmäyhteistyötä, josta jää elämään hevosalan yrittäjien verkostoja. Luodaan digitaalinen tiekartta hevosyritysten kehittämistyötä varten. Digitaalinen ja interaktiivinen tiekartta esittelee ja johdattelee löytämään ratkaisuja ja jalkautettavia hyviä käytänteitä.

Kolmannessa työpaketissa keskitytään hevostallien työmenetelmien ja hyvinvointia tukevien toimintatapojen jalkauttamiseen ja tiedon levitykseen hevosalalle.
TuloksetTulokset:
1. Yhteenveto hevosalan työn, hevosten hyvinvoinnin, hevosalan ympäristövaikutusten sekä kannattavuuden keskeisistä kehittämistarpeista
2. Digitaalinen interaktiivinen tiekartta, josta tulee hevosyrittäjälle jatkuvaan parantamiseen johdatteleva kehittämistyökalu ja tiedon lähde
3. Kehittämisryhmä hevosalan digitaalisen tiekartan ja tietopankin ylläpitoon
4. Tutkitun tiedon ja hyvien käytänteiden leviäminen ja jalkauttaminen käytäntöön lisääntyy
5. Hevosalan kehittäjien verkostojen toiminta lisääntyy.

Hankkeessa kootut hyvät hevosen pidon mallit ovat sovellettavissa erilaisiin hevosalan yrityksiin koko maassa. Digitaalinen tiekartta ja tietopankki ovat vapaasti kaikkien käytettävissä Hevosalan osaamiskeskus Hippoliksen nettisivulla (www.hippolis.fi) myös hankkeen jälkeen. Hankkeen tulokset leviävät toteuttajaorganisaatioiden ja median välityksellä tehokkaasti kaikkien hevosalan toimijoiden käyttöön.
KumppanitHankkeen hakijana toimii Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä (Kpedu). Muut toteuttajaorganisaatiot ovat Hippolis - Hevosalan osaamiskeskus ry, Luonnonvarakeskus (Luke), Savonia-ammattikorkeakoulu (Savonia-amk), Suomen Hevostietokeskus ry ja TTS Työtehoseura.

Hankkeen kohderyhminä ovat hevosalan yrittäjät, hevostoimintaa harjoittavat maatilat sekä hevosalan työntekijät. Välillisenä kohderyhmänä ovat lisäksi hevosenomistajat, hevosalan harrastajat ja suuri yleisö, jotka saavat informaatiota hevosalan toiminnan kestävyydestä, eettisyydestä ja vastuullisuudesta. Koska tiedotus hoidetaan pääosin digitaalisten välineiden avulla, saavuttaa tieto kohderyhmän myös hankealuetta laajemmin.

Hyödynsaajia ovat myös hevosalan järjestöt, joiden strategioiden toimeenpanoa hankkeen tulokset edistävät. Hankkeen hyödynsaajia ovat myös hevosalan yritysten asiakkaat, hevosten rehuja tuottavat maatilat, hevosten omistajat ja hevosharrastajat. Välillisesti hankkeesta hyötyvät myös muut sidosryhmät, neuvojat, viranomaiset, kunnat ja kaupungit sekä suuri yleisö.

Hanketta toteutetaan Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Uudenmaan ELY-keskusten alueilla. Hankkeessa tehtävä työ ja toimenpiteet kohdentuvat hankealueen maakuntiin tasaisesti. Hankealueen maakunnat ovat perinteikkäitä, vahvoja hevostalousalueita. Hevostalouden yrittäjyyttä on alueilla runsaasti ja elinkeino on vahvaa ja monipuolista. Toisaalta myös hevoselinkeinon haasteet tunnistetaan näillä alueilla hyvin. Hankealue on edustava sekä kehittämiskohteiden että hyvien toimintatapojen osalta.
RahoittajaEMR flat rate 2021-2027