Hankkeen tiedot

Pohjois-Savon liiton logo, tekstillä Pohjois-Savon liitto.
Nimi3D-tulostus terveysalan sovelluskohteissa
Aloituspäivä1.1.2024
Lopetuspäivä31.12.2025
www-sivut-
TilaKäynnissä
YhteyshenkilöAntti Alonen
KuvausHankkeen tavoitteena on selvittää ja kartoittaa 3D-tulostuksen viranomaismääräysten vaatimat asiat terveysalan sovelluksissa ja tuoda se alueen toimijoiden tietoisuuteen.
Hankkeen aikana käynnistetään ja laajennetaan yhteistyötä siten, että kuopiolaiset terveysalan toimijat tunnistavat 3D-tulostuksen potentiaalia, käyttökohteita ja tietävät miten menetelmää voivat tarvittaessa hyödyntää.
Yritysten tarpeet huomioidaan tarjoamalla kuopiolaisille terveysalan toimijoille 3D-tulostukseen liittyvää osaamista ja kokeilumahdollisuutta esimerkiksi 3D-mallien ja 3D-tulosteiden osalta.
Hankkeessa kartoitetaan 3D-tulostusta ohjaavat säädökset terveysalalla ja terveysalan sovelluksissa. Keskeisiä selvityksen kohteita on mm. MDR-direktiivi, joka säätelee 3D-tulostuksen käyttöä terveysalalla.
KehittämistarveHankkeen taustalla on tarve 3D-tulostuksen hyödyntämiseen Suomessa terveysalan käyttökohteissa sekä julkisella, että yksityisellä puolella.
Tiedon puutteesta johtuen monet terveysalan yritykset ovat toistaiseksi liian arkoja uuden valmistusmenetelmän hyödyntämiselle sekä siihen liittyviin investointeihin.
Hanke mahdollistaa tiedon lisäyksen alueelle ja tarjoaa kohderyhmille tietoa sekä mahdollisuuden tutustua ja testata valmistusmenetelmää hyödyntämällä ekosysteemien välistä yhteistyötä.
Hankkeessa tuotettava tieto ja 3D-tulostukseen liittyvät mahdollisuudet saadaan parhaiten terveysteknologia-alan yritysten saavutettaviin yhteistyössä Kuopio Healthin kanssa ja hyödyntämällä ekosysteemin olemassa olevaa verkostoa ja paikallistuntemusta.
ToimenpiteetHanke toteutetaan neljän työpaketin voimin.
TP1: Selvitykset ja kartoitukset: 3D-tulostuksen käyttökohteet terveysalalle (suomi/eurooppatason kartoitus), viranomaismäärysten selvitys, yritysten tarpeiden ja hyödyntämispotentiaalin kartoitus
TP2: Ekosysteemien välinen yhteistyö, verkostoituminen ja hankevalmistelu: hankemahdollisuuksien ja verkostojen kartoitus Suomessa ja Euroopassa.
TP3: Demonstraatiot (3D-tulostuksen käyttökohteet) ja niihin liittyvä neuvonta (julkiset, yrityslähtöiset)
TP4: Raportointi ja julkaisut
TuloksetHankkeessa selvitetään olemassa olevia, terveysalan 3D-tulostukseen liittyviä verkostoja ja meneillään olevia rahoitusohjelmia sekä Euroopassa että Suomessa. Tähän kuuluu myös paikallisten ekosysteemien välisen yhteistyön (Kone- ja materia, Kuopio Health) tiivistäminen sekä ylialueellisten yhteistyömahdollisuuksien kartoitus muiden alan verkostojen kanssa suomessa
Hankkeen tuloksena on tiiviimpi ekosysteemien välinen yhteistyö ja 3D-tulostuksen laajempi hyödyntäminen Kuopio Health –ekosysteemissä.
Hankkeessa myös kartoitetaan mahdollisuutta suomenlaajuiseen yhteistyöhön aihepiiriin liittyen. Yhtenä konkreettisena tuloksena on selvitys 3D-tulostuksen käytöstä terveysalan sovelluksissa ja sairaalakäytössä (MDR -direktiivin asettamat vaatimukset ja käytössä olevat toimintamallit).
Hankkeen tuloksena syntyy demonstraatioita ja kokeiluja, joilla tuodaan esille valmistusmenetelmän mahdollisuuksia terveysalan käyttökohteissa. Niiden avulla myös esitellään toimijoiden kyvykkyyttä ja osaamista verkostojen ja potentiaalisten kv-kumppanien suuntaan.
KumppanitHankkeen suoria kohderyhmiä ovat sekä julkisen puolen toimijat (KYS) että kuopiolaiset terveysteknologia-alan pk-yritykset jotka huomioidaan hankkeessa mm. Kuopio Health -yhteistyön kautta.
KYSin osalta kohderymiä ovat sairaalan eri yksiköt (mm. mikrokirurgiakeskus ja kuvantamiskeskus). Muita kohderyhmiä ovat Pohjois-Savon alueen terveysalan yritykset jotka voivat hyödyntää 3D-tulostusta toiminnassaan ja tuotekehitysprosessissaan.
RahoittajaAKKE 2021-27