Hankkeen tiedot

Euroopan sosiaalirahaston, vipuvoimaa EU:lta, sekä ELY-keskuksen logot.
NimiLEAP - Kasvuhakuisten pk-yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen
Aloituspäivä1.9.2021
Lopetuspäivä31.12.2023
www-sivuthttps://www.bcpohjois-savo.fi/palvelut/havuja-leap/
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöLauri Kerman
Kuvaus1) Hankkeen tavoitteena on kehittää yritysten osaamista ja kasvun valmiuksia. Hankkeen kautta haetaan ratkaisuja pk-yritysten kasvuun liittyviin haasteisiin sekä nostetaan yritysten edellytyksiä ja osaamistasoa kasvun hallintaan. Erityisesti huomioidaan ELY-keskuksen tai BusinessFinlandin koronatukea innovaatio- ja kehittämistoimintaan saaneet pk-yritykset, jotta näiden yritysten kasvu saadaan uudelle uralle. Lisäksi yrityksillä on hankkeen myötä verkostoja hankkia paremmin myös ulkopuolista asiantuntija-apua, erilaisia liiketoiminnan kehittämispalveluita ja rahoituksia.

2) Hankkeen tavoitteena on muodostaa LEAP-palvelukonsepti, joka perustuu hankkeessa toteutettuihin toimenpiteisiin ja niistä saatuun palautteeseen. Hankkeen kautta muodostettavat LEAP-palvelut integroidaan osaksi olemassa olevia alueellisia yritysten liiketoiminnan kehittämisen palveluja.

Tavoitteena on alueemme olemassa olevien potentiaalisimpien pk-yritysten kehittäminen, kilpailukyvyn vahvistaminen ja uusien kasvuedellytysten luominen. Hankkeen toimenpiteiden kautta kehitetään yritysten kasvukyvykkyyttä keskittyen yrityskohtaisesti määriteltyjen kehittämiskohteiden ratkaisemiseen. Samalla vahvistetaan pk-yritysten ja niiden henkilöstön kyvykkyyttä toimia nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä ja lisätään yritysten keinovalikoimaa ja osaamista yllättävissä muutostilanteissa selviämisessä. Hankkeen kautta kohdeyritysten johdon ja t&k-henkilöstön kyky tunnistaa ja myös hyödyntää toimintaympäristön muutoksista syntyviä innovaatioita on parantunut, samoin kyky nähdä uusia liiketoimintamahdollisuuksia tai muokata nykyistä liiketoimintaa on parantunut.
KehittämistarveMaakunnan pk-yritysten heikkous on kasvuaste, jopa kasvuhaluttomuus. Maakunnassa on kuitenkin paljon potentiaalisia kasvuyrityksiä, mutta niillä ei välttämättä ole vielä kaikki kasvun mahdollistamat toimintaedellytykset riittävällä tasolla kasvuun ja kansainvälistymiseen. Myös COVID-19-pandemia muutti yritysten toimintaympäristöä, ja tämä toisaalta heikensi joidenkin yritysten kasvuhalua- ja kykyä, mutta toisaalta avasi myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Pohjois-Savossa on erittäin hyvät mahdollisuudet pk-yritysten kehittyä kansalliseen ja globaaliin kasvuun osana alueen innovaatioekosysteemejä. Hankkeessa vahvistetaan Pohjois-Savon pk-yritysten kasvun toimintaedellytyksiä.
ToimenpiteetProjektin toimenpiteet:
TYÖPAKETTI 1: POTENTIAALISTEN KOHDEYRITYSTEN SEKÄ ANALYYSITYÖKALUN VALINTA
TYÖPAKETTI 2: LIIKETOIMINNAN KASVUANALYYSI
TYÖPAKETTI 3: PK-YRITYSTEN KASVUKYVYKKYYDEN KEHITTÄMINEN JA KASVUSUUNNITELMAT
TYÖPAKETTI 4: RYHMÄTAPAAMISET JA VERKOSTOITUMISTAPAHTUMAT SEKÄ PALVELUN JATKUVUUDEN
VARMISTAMINEN
TYÖPAKETTI 5: HANKKEEN JOHTAMINEN, VIESTINTÄ JA ARVIOINTI
TuloksetHankkeen tuloksena on kehitetty yritysten osaamista ja kasvun valmiuksia. Pk-yritysten ja niiden johdon ja t&k-henkilöstön kyvykkyys sopeutua, mukautua ja hyödyntää toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia on parantunut. Myös keinot ja osaaminen yllättävän muutoksen aiheuttamasta kriisistä selviytymiseen ovat parantuneet.

Hankkeen toimenpiteissä mukana olleiden yritysten liikevaihdon kasvu nopeutuu ja heillä on hankkeen myötä verkostoja hankkia paremmin myös ulkopuolista asiantuntija-apua. Yritykset saavat hankkeen kautta kasvuanalyysin toiminnastaan ja tunnistettuihin kasvun pullonkauloihin on etsitty ratkaisuja erilaisten asiantuntijapalveluiden kautta. Kohdeyritykset oppivat hyödyntämään erilaisia liiketoiminnan kehittämispalveluita ja -rahoituksia. Kohdeyritysten toiminta- ja kilpailukyky sekä muutoskyvykkyys vahvistuu hankkeen toimenpiteiden myötä.

Hankkeen tuloksena muodostetaan LEAP-palvelukonsepti, jonka osana sovitaan palvelujen roolitukset ja jatkoresursointi. Hankkeen kautta muodostuvat LEAP-palvelut integroidaan osaksi olemassa olevia toimintoja.
KumppanitHankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat pienet ja keskisuuret kasvuhakuiset yritykset, jotka ovat voimakkaan kasvun, kehittämisen ja/tai muun muutoksen vaiheessa. Kohderyhmään kuuluvat yritykset ovat pidemmälle edenneitä yrityksiä. Kohderyhmään kuuluvat erityisesti myös korona-aikaista kehittämisrahoitusta (ei analyysirahoitusta) saaneet yritykset.

Hankkeen välillisenä kohderyhmänä ovat muut yritysten kehittämiseen liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavat yritykset, alueen kehittämisyhtiöt, erilaiset alihankintaverkostot ja alueen elinkeinoelämä liiketoiminnan vilkastumisen ja kasvun myötä.
RahoittajaESR Flat Rate 2014-2020