Hankkeen tiedot

NimiPohjois-Savon Kuntoutuspalveluiden Osaamis- ja Liiketoimintaverkosto
Aloituspäivä1.9.2020
Lopetuspäivä31.8.2023
www-sivut-
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöMarja Äijö
KuvausHankkeella on kaksi päätavoitetta;

1) hankkeella haetaan ratkaisua Pohjois-Savon kuntoutusosaamisen kehittämiseen: Pohjois-Savon alueelle luodaan kuntoutusosaamisen koulutuskeskittymä, joka tuottaa asiakaspalvelun toimintamallin, korkeatasoisen kuntoutuskoulutusjärjestelmän ja laadukkaat työmenetelmät.

2) Pohjois-Savon alueen liiketoiminnan kehittämiseen (sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä erityisesti kuntoutuspalveluiden alueella): Pohjois-Savon alueelle luodaan kuntoutuskoulutuksen liiketoimintamalli ja kuntoutuskoulutusverkosto.
KehittämistarvePohjois-Savon alueella on tarve sosiaali- ja terveydenhuollon tehostamiselle: Väestö ikääntyy, huoltosuhde kasvaa ja terveydenhuollon toimijoista on pulaa. Kuntoutettavien osuus kasvaa voimakkaasti ja heidän hoitamiseensa ei ole tulevaisuudessa osaamista eikä resursseja ilman vaikuttavia toimenpiteitä.

Lisäksi alueella on suuri tarve työ- ja toimintakyvyn tukemiselle ja edistämiselle sekä työikäisten työurien jatkamisen mahdollistamiselle.
ToimenpiteetTP1. Tietosisältö/substanssi, asiakastarve, asiantuntijaosaamisen vaihto: Työpaketissa 1 suoritetaan alueellisen kuntoutusosaamisen nykytila-analyysi. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida Pohjois-Savon alueen kriittisten toimijoiden osaaminen ja osaamisen jalostuminen liiketoiminnaksi. Työpaketissa rakennetaan kuntoutuksen asiantuntijaverkostoa sekä maakunnallista viestintäverkostoa, koulutusyhteistyötä, osaamisen vaihtoa ja asiantuntijayhteistyötä Pohjois-Savon alueella.

TP2. Toimintamallit (koulutusosaaminen, liiketoiminnan kehitys): Työpaketissa 2 luodaan ja kehitetään kuntoutuskoulutuksen toimintamalli. Tämä tarkoittaa asiakastarpeeseen räätälöityjä palvelupaketteja. Työpaketin toteuttamisessa hyödynnetään TP1:n analyysissä todettua asiakastarvetta. Toinen keskeinen tavoite TP2:ssa on kuntoutuskoulutusliiketoiminnan mallin kehittäminen edellä mainitun kuntoutussubstanssin pohjalle. Kuntoutuskoulutusliiketoiminnan mallia testataan Pohjois-Savon alueella osana TP2:sen toteutumista.

TP3. Menetelmät ja työkalut (kehittäminen & innovaatiot): Työpaketti 3:ssa luodaan ja kehitetään kuntoutuskoulutuksen edellyttämät työkalut ja menetelmät. Painopiste työkalujen ja menetelmien kehittämisessä on uusissa teknologioissa, kuten virtuaalisissa ja etäratkaisuissa. Hanketta varten luodaan kuntoutusosaamisen tietopankki osana TP3:n toteutumista. Tämä tarkoittaa mm. virtuaali- sekä etäkoulutusmateriaalien varastointia ko. tietopankkiin.

TP4. Viestintä, markkinointi: Työpaketti 4 sisältää asiantuntijaverkoston ja kuntoutuskoulutuksen markkinoinnin ja hankkeen asiantuntijuuden esilletuomisen. Toteutus tulee tapahtumaan pääsääntöisesti työpajojen, seminaarien ja some-markkinoinnin avulla.

TP5. Hankkeen johtaminen ja verkostointi: Hankkeen koordinaatiotehtävät sisältävät verkoston viestinnän ja sisällön ylläpitäminen, ohjausryhmän kanssa kommunikoinnin, rahoittajatahon kanssa kommunikoinnin, loppuraportoinnista huolehtimisen ja kustannusarvion laatimisen sekä päivittämisen. Lisäksi hankkeen johtaminen ja verkostointi tulee edellyttämään hankkeen tavoitteiden reaaliaikaisen seurannan ja siitä raportoinnin rahoittajalle.
TuloksetPitkällä aikajänteellä hankkeen tuloksena on:
- Sote-alan toimijoiden kouluttaminen ja osaamisen lisääminen Pohjois-Savon alueella
- Kuntoutus ja toimintakyvyn tukeminen osaksi arjen hoito- ja hoivatyötä.
- Kuntoutuspalvelujen tehostuminen alueella; asiakaslähtöisten koulutuspalvelujen tuominen kuntoutukseen,
vaikuttavuuden parantaminen
- Kuntoutuskoulutustoiminnan lisääminen ja sujuvoittaminen alueella, koulutuksen ja palvelujen yhdenvertaisuuden
lisääminen
KumppanitVetrea Terveys Oy (päätoteuttaja)
Savon ammattiopisto
KuLTu
RahoittajaESR Flat Rate 2014-2020