Hankkeen tiedot

Euroopan sosiaalirahaston, vipuvoimaa EU:lta, sekä ELY-keskuksen logot.
NimiPohjois-Savon kehittyvä järvimatkailu
Aloituspäivä1.11.2022
Lopetuspäivä31.12.2023
www-sivut-
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöKatariina Moilanen
KuvausHankkeessa pyritään vahvistamaan yritysten muutoskyvykkyyttä markkinamuutostilanteessa, jossa yritysten normaali toiminta on ollut koronan takia rajoittunutta. Osa yrityksistä on joutunut keskeyttämään liiketoimintansa koronan takia. Niillä toimijoilla, joilla on ollut mahdollisuus jatkaa liiketoimintaa, asiakasmäärät ja liikevaihdot ovat tipahtaneet ja liiketoiminnan kannattavuus on heikentynyt merkittävästi. Osa toimijoista ilmoitti valmisteluhankkeen aikana harkinneensa koko liiketoiminnan lopettamista.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa toimijoiden kyvykkyyttä tehdä tavoitteellista yhteistyötä ja luoda yhteisen palvelulupauksen ympärille yhteisiä saumattomia arvoketjuja. Hanke tukee alueen toimijoiden vertaisoppimista verkostomaisessa toiminnassa. Samalla tavoitteena on vahvistaa toimijoiden ymmärrystä vihreästä siirtymästä ja siitä miten kestävän kehityksen teemoista on mahdollista rakentaa uutta liiketoimintaa ja luoda kilpailuetua. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa yritysten yhteistä kyvykkyyttä hyödyntää digitaalisia ratkaisuja osana yhteistyötä sekä luoda yhteinen toimintamalli kokonaisuutta tukevan viestinnän toteuttamiseen.

Hankkeen tavoitteena on lisäksi vahvistaa Pohjois-Savon vetovoimaisuutta ja tunnettuutta ainutlaatuisena
järvimatkailukohteena sekä kansainvälisten että kotimaisten matkailijoiden keskuudessa.
KehittämistarveMatkailu on yksi Pohjois-Savon kehittämisen kärjistä ja maakuntasuunnitelmassa todetaan matkailullisen vahvuuden löytyvän luonnosta. Pohjois-Savossa luontomatkailua on kehitetty jo esimerkiksi patikointi-, pyöräily- ja melontareitistöjen osalta (esim. Outdooractive), mutta vesistö on matkailullisena resurssina heikosti hyödynnetty ja tähän pyritään hankkeella vaikuttamaan. Kuopiossa on ollut aikaisemminkin tavoitteena rakentaa merkittävää vesistömatkailua, mutta täältä on puuttunut veturitoimija.

Kuopion satamaan ollaan rakentamassa järvimatkailukeskusta ja käynnistämässä järvimatkailuun liittyvää liiketoimintaa yhdessä verkoston kanssa. Järvimatkailukeskus toimii ankkuritoimijana kansainvälisessä vesistömatkailun kehittämisessä. Kuopion kaupungilla on “Capital of Lakeland” -brändi varattuna ja koko Pohjois-Savon maakuntaa on kehitetty viime vuosina Lakeland-brändin alla. Nyt hankkeen myötä on mahdollista tehdä Lakeland-ajatusta todeksi ja rakentaa se koko maakuntaa koskeviksi palveluiksi ja liiketoiminnaksi.

Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa pohjoissavolaisten matkailu- ja palveluyritysten yhteistyötä ja muutoskyvykkyyttä sekä edistää kansainvälistä järvimatkailutoimintaa. Hanke on erityisen tärkeä, koska korona on heikentänyt yritysten toimintaedellytyksiä ja synnyttänyt toimijoille negatiivisia ajatuksia liiketoiminnan järkevyydestä. Hanke synnyttää ensin uutta yhteishenkeä ja sen pohjalta uutta liiketoimintaa kaikille verkostossa oleville yrityksille. Toimijat kaipaavat vahvasti uutta osaamista ja kyvykkyyden vahvistamista kansainvälistymiseen, digitalisaatioon ja vihreään siirtymään
liittyen. Toimijoilta puuttuu käytännön työkaluja, joilla isot teemat siirretään käytännössä osaksi omaa liiketoimintaa. Viimeistään korona opetti sen, että yksin ei pärjää, vaan tarvitaan verkostomaista toimintaa, että saadaan kehitettyä paikallista isompaa liiketoimintaa.
ToimenpiteetHankkeen toimenpiteet rakentuvat seuraavista työpaketeista:

TP 1. Osallistujien hankinta ja osallistujakohtainen analyysi nykytilanteesta ja tulevaisuuden tarpeista ja tavoitteista (Brande vastaa)
TP 2. Yhteinen tuotteistaminen -valmennus (Brande vastaa)
TP 3. Asiakasymmärrys-valmennus (Brande vastaa)
TP 4. Tulevaisuustyöpajat ja maakunnallisen matkailun johtamisen mallin jalkauttaminen (Savonia vastaa)
TP 5. Hankkeen johtaminen, viestintä ja arviointi (Brande ja Savonia)
TuloksetHankkeeseen osallistuneiden toimijoiden muutoskyvykkyys vahvistuu ja tämä auttaa yrityksiä toimimaan kestävästi ja reagoimaan uusiin mahdollisiin, koronan kaltaisiin muutostilanteisiin pitkällä aikavälillä. Tuotteistamisosaamisen kasvaessa yritysten on mahdollista yhteistyössä muiden kanssa löytää myös nopeita ratkaisuja markkinatilanteen yllättäen muuttuessa.

Hankkeen toimenpiteillä on vaikutusta kansainvälisten matkailijoiden osuuden kasvamiseen Pohjois-Savossa, matkailutoiminnan vastuullisuuden kehittymiseen sekä matkailun johtamismallin jalkautumiseen. Vesistömatkailuverkoston yhteistyössä syntyy uusia, testattuja vesistöön liittyviä vastuullisia tuotteita ja palveluja. Hankkeen tuloksena siihen osallistuneiden yritysten avainhenkilöiden kyky tuottaa palveluita verkostomaisessa yhteistyössä kansainvälisille asiakkaille on vahvistunut merkittävästi. Verkostolle on muodostunut yhteinen näkemys tavoitteista ja yhteisestä toimintamallista, johon he sitoutuvat.

Pidemmällä aikavälillä hanke lisää alueellista hyvinvointia suoraan ja välillisesti. Hankkeen tuloksena alueen asukkaat saavat uusia luontokokemusten kautta hyvinvointia vahvistavia sisältöjä elämäänsä. Monipuolistuvan ja erilaistuvan palvelutarjonnan kautta hanke vaikuttaa suoraan alueen ilmapiiriin ja elinvoimaisuuteen, joka lisää alueen vetovoimaisuutta sekä kansainvälisten että kotimaisten asiakkaiden mielissä ja lisää asukkaiden hyvinvointia.
KumppanitHankkeen päätoteuttaja on Brande Oy.

Varsinaisia kohderyhmiä ovat alueella toimivat matkailu ja palveluyritykset, joiden liiketoiminta on ollut haasteissa
koronan takia ja joiden avainhenkilöiden strategista yhteistyö- ja muutoskyvykkyyttä on näin syytä vahvistaa. Näitä
yrityksiä ovat kaikki hankkeeseen osallistuvat palveluyritykset. Hankkeen kohderyhmään kuuluu myös muutamia julkisia palveluorganisaatioita, joiden toimintaan korona on vaikuttanut mm. yleisömääriä vähentäen. Näitä ovat kulttuuriyksilöt, kuten museot ja teatterit. Julkiset kulttuuriyksiköt ovat hankkeen kannalta tärkeitä, koska niille on kansainvälisille matkailijoille keskeinen rooli matkailukokemusta täydentävinä palvelutuottajina.

Hankkeen välillisiä kohderyhmiä ovat hankkeeseen osallistujien palveluntuottajien kansainväliset ja kotimaiset
asiakkaat yrityksistä ja eri organisaatioista henkilöasiakkaisiin, joille kehittyy uusia motiiveja tulla Pohjois-Savoon ja
viipyä pitempään. Kehittämistyöstä hyötyvät myös paikalliset asukkaat, joille laajentunut palvelutarjoama ja
luontopalvelut tulevat osaksi lähitarjontaa.

Hankkeen välillisiä kohderyhmiä ovat myös pohjoissavolaiset kunnat, jotka hyötyvät kehittyvästä kuntataloudesta ja
matkailualan kehittymisestä. Eri oppilaitosten opiskelijat hyötyvät monialaisesti alan harjoittelupaikoista sekä opinnäytetyön aiheiden osalta. Hanke voi osaltaan myös tuottaa uusia sisältöjä matkailualan opetukseen sekä TKItoimintaan.
RahoittajaESR Flat Rate 2014-2020